Kyllä minä osaan kirjoittaa

Ä:llä ja A:lla ei ole eroa. S voi olla kolmonen ja oliko se kissa vai kisa?

Kirjoitan paljon ja luen enemmän. Kumpaakaan en kuitenkaan osaa.  Numeroita ymmärsin. Ne olivat 9 9 9 9 10 10 9 10 aina kun katsoin todistuksen ensimmäistä riviä.

Sanoivat: ”olet lahjakas” ”miten sinä näin oivalsit?” ”puit sen hienosti  sanoiksi!”.  Jos tuosta ei puuttuisi loppua ja mikä tämä täällä keskellä on? Sanan hallitset, kirjaimia et. Minkäs sille mahtaa. Ole maltillisempi. 

Silloin kirjoittaminen oli vaikeaa.

Ylioppilas on viimeisin meriittini. Nopea kirjoitus, paljon asiaa, PALJON KIRJAIMIA.  Uusi teksti, tänään kaksi, huomenna viisi. Ajatus paperille. Kolmosina ja muina kirjaimina. Sitten korjaus, korjaus, korjaus. Teksti on valmis! Kappaleina ja kolmioina. Valmiina käännettäväksi. Käännös ja piste perään. Aikaa kulunut 45min! Ylioppilas! Siitäs saitte.

Ajatus lentää ja täällä sille ei ole kiitorataa. Mielikuvitus on kuin ohi lentävä lintu. Ei sitä omaksi tarvitse saada. Riittää kun piirtää sen mieleensä. Näin se saa elää vapaana ilman kriittisyyden kahleita. Opin kirjoittamaan ja voin siis pysähtyä katselemaan. Nyt minäkin voin piirtä sen mieleeni.

Sisältö on ulkoasua tärkeämpi. Haluan kuitenkin muiden ymmärtävän ja siksi asian on pitänyt muuttua. Kirjoitan siis hetkessä ja korjaan lopussa.

Sellainen minä olen kirjoittajana.

Ps. Ethän pistä minua lukemaan ääneen?